Toimintasuunnitelma vuodelle 2020

 

 

SF- Caravan Rauman seutu ry:n Toimintasuunnitelma vuodelle 2020.

 

Ensi vuosi on yhdistyksen 39:säs Toimintavuosi. SF-Caravan Rauman seutu ry on perustettu

Raumalla 11-6.1981. Tällä hetkellä jäseniä on yhdistyksessä 786. Jäsen hankinta kilpailu on

edelleen käynnissä. Toivottavasti, joku saa kolme uutta jäsentä. Hän saa ilmaiset treffit siitä

palkaksi. Olemme nyt toimineet vuoden uusien sääntöjen kanssa. Täytyy sanoa,että sihteeriä

tämä on helpottanut. Kiitos siitä.

 

Hallitus:

Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kuusi jäsentä. Hallitus on kokoontuu 6-8 kertaa ja

kokoukset pyritään pitämään treffien yhteydessä, niin kaikilla on suht sama matka kokouksiin.           Kunniapuheenjohtaja on usein mukana kutsuttuna hallituksen kokouksiin.

Kokoukset:

Yhdistyksen varsinaisia kokouksia on kaksi vuodessa. Kevätkokouksen asiat mennee

vuoden tilit ja toimintakertomus. Syyskokouksessa tulevan vuoden Talousarvio ja toimintasuunnitelma.Syyskokouksessa valitaan myös hallituksesta erovuoroisten tilalle

kolme uutta jäsentä.Liittokokouksen edustajat valitaan myös Syyskokouksessa.

Tapatumat:

Meillä ei ole omaa aluetta. Pidämme treffit meille sopivilla paikoilla ja vuokraamme pai-

kat viikonlopuksi käyttöömme. Saunat,suihkut ja yhteistilat ovat suuret haasteemme.

Samoin haasteen asettavat matkailu-autot jotka”huilaileevat” talven. Aloitamme treffien

järjestämisen vasta Maaliskuusta eteenpäin.Kaikki maksaa ja tulot ei kata menoja, niin

yksinkertaista matikkaa tämä on.

Tiedottaminen:

Caravanlehti tuo tiedot treffeistä, sekä NETTISIVUMME : www.sfcrauma.fi, sekä sihtee-

rin jakamat kevät- ja syyskauden treffi listat.

Varain hankinta;

Suurin tulomme tulevat jäsenmaksuista, jotka Caravanliitto meille tilittää. Treffimaksut,

arpajaiset ja Ifin-Toimintatuki, joka on 170e, kunhan lähetämme treffilistamme liittoon,

jossa on IF-logo.

Talous:

Talous on hyvä ja vakavarainen. Pyritään pitämään sellaisena jatkossakin. Vuokrat ovat

kyllä nousseet, mutta omat keittää kaffeet ja paistaa makkarat, niin eiköhän pärjätä.

Tärkein on yhteenhileen puhaltaminen ja yhteisten asioiden yhdessä eteenpäin vieminen.

Lopuksi:

Hyvät karavaanarit pyörät pyörimään ja tuttuja tapaamaan, sekä uusia karavan suhteita luomaan. Ei tätä paperia tarvita, jos ei ole sen toteuttajia, eli treffeille tulijoita. On se hallitus treffillä yksinäinen. Lainaten Hector Berliozia :    Aika on suuri opettaja, mutta valitettavasti se tappaa kaikki oppilaansa.

 

Raumalla 12.9.2019 Hallitus / Sihteeri